i. Abiesin oli isohko, 170cm korkea musta esteori. Luonteeltaan ori oli vähän ailahteleva ja kiukkuinenkin, mutta satula selässään se toimi kuin unelma. Rakenteeltaan ori oli lähes täydellinen, näyttelyistä ropisi vain I-palkintoja. Esteitä ori hyppäsi parhaimpina vuosinaan 160cm tasolla, kuitenkaan menestymättä sen kummemmin. 140cm radoilla ori oli kuitenkin hyvä suorittaja, joka myös nappasi sijoituksen jos toisenkin lähes joka kilpailuista. Abiesinilla kilpaili kaksi siskosta, jotka myös omistivat oriin. Ori asui heidän kotitallillaan 5-vuotiaasta aina 25-vuotiaaksi, jolloin Abiesin jouduttiin lopettamaan vanhuuden vaivojen vuoksi. Abiesin sai seitsemän jälkeläistä, joista kaikki olivat mustia, kuten isänsä.

ii. Abin tunnettiin läpi Saksan menestyksekkäänä korkeushyppääjänä. Abinin ennätys oli hieman päälle kaksi metriä. Tummanruunikko 167cm korkea ori ei kuitenkaan menestynyt hirmu hyvin rataesteillä, se jäi usein liian hitaaksi jääden aikaluokkien häntäpäähän. Abin oli kuitenkin hyväluonteinen ja lahjakas hyppääjä, jonka vuoksi moni tammanomistaja halusi astuttaa tammansa juuri tällä oriilla. Jälkeläisiä Abinille siunautui 34 Saksassa ja kaksi Belgiassa. 19-vuotiaana Abin myytiin nuorelle kouluratsastajalle, kun orin alkuperäinen omistaja sairastui äkillisesti syöpään ja joutui luopumaan hevosistaan. Viimeiset elinvuotensa ori sai opettaa kouluratsastusta uudelle ihmiselleen, vaikka kouluratsu se ei ollutkaan. Abin lopetettiin 28-vuotiaana kotipellolle, eikä se kerennyt edes stressata mitä oli tapahtumassa.

ie. Musta, 170cm korkea Desperation oli lahjakas, muttei koskaan päässyt kummemmin esittämään kykyjään. Desperation hyppäsi aina 140cm ratoja, mutta vähän väliä pienten loukkaantumisien vuoksi oli sairaslomalla. Tamman omistaja ei luovuttanut hevosensa suhteen, vaan toivoi, että se vielä pääsisi kisaamaan. Treenikuntoisuutta odotellessa Desperation kävi näyttelyissä ja lopulta se kantakirjattiin II-palkinnolla, saaden kehuja hyvästä urheiluhevostyypistä. 13-vuotiaana Desperation pääsi kisaamaan Saksan joukkueessa EM-kisoihin, mutta jo toisena päivänä loukkasi jalkansa jälkeen. Tamman omistaja suri huonoa tuuriaan, mutta totesi, että tamma kuitenkin pääsi näinkin isoihin kisoihin, joten ehkä se voisi nyt vain olla. Se oli täyspäiväisenä siitostammana 24-vuotiaaksi saakka, jolloin vanhuus ja vanhat jalkavammat alkoivat vaivata ja oli tamman aika siirtyä taivaslaitumille.

e. Aurlinda oli 166cm korkea, mutta todella voimakas tamma. Ruunikolla neidolla yritti kilpailla sen kasvattajan tytär, mutta Aurlinda vaati kuitenkin voimakkaan miehen ratsastajakseen. Niin se myytiin Johnny Hoffertille, joka muutaman treenikuukauden jälkeen starttasi ensimmäiset 120cm-luokat ja muutaman lisäkuukauden jälkeen tamma oli jo 150cm-tasolla. Aurlindan hurjaa kehitystä tuijotettiin silmät pyöreänä ja ihailtiin tamman kilttiä luonnetta. Se halusi miellyttää ihmisiä. 17-vuotiaana tamma lopetti satunnaisenkin kisaamisen ja jäi Hoffertin talliin siitostammaksi. Aurlindan varsat menestyivät hyvin aina 160cm-tasolla saakka. Tamma jouduttiin lopettamaan 26-vuotiaana hevosinfluenssan riuduttaessa sen täysin.

ei. Araodar, kiiltokuvahevonen. Muhkea, lihaksikas ja räjähtävää voimaa täynnä. Aikaluokkien ruusukehai. Sellaisena Araodar muistetaan. Vaikka oriin meno radalla näytti hurjalta, oli sen luonne hoitaessa kiltti kuin nallekarhulla. Araodar kisasi 150cm tasolla muutaman ratsastajan kanssa, toimien heidän opettajana isoille esteille. 12-vuotiaasta saakka ori toimi myös siitoksessa. Oriin varsojen näytettyä taitonsa kisahevosina, Araodarin kysyntä vain kasvoi. Loppujen lopuksi Araodar astui 56 tammaa kotonaan, jossa oli myös pienimuotoinen oriasema. 34 tammanomistajaa tilasivat myös pakastespermaa, jota lähetettiin muunmuassa Belgiaan, Puolaan ja Ruotsiin. Araodar menehtyi 29-vuotiaana vanhuuteen, ihmeen kivuttomana se siihen asti selvisi.

ee. Amesse, 165cm korkea kaunis kimo tamma oli ulkonäöstään huolimatta aika kumma tapaus. Sen katse oli kiltti ja lempeä, mutta käytökseltään se oli täysi pönttö. Tai ei ollut, jos yksi ja sama ihminen olisi hoitanut sitä. Amesse esimerkiksi tarhasta haettaessa vieraan ihmisen kanssa peruutti vain ja kerran sen seurauksena oli ojassakin... Tutun ihmisensä kanssa tamma kuitenkin loisti 140cm esteradoilla, vieden parhaimman ruusukkeen melkein jokaisesta kilpailusta, johon se osallistui. Aika hyvin hevoselta, jonka aivoissa ei liikkunut sen vertaa, etteikö se olisi peruuttanut sinne ojaan... Amessella teetettiin tasan yksi varsa, jonka luonne oli onneksi aivan toista maata ja menestyi hienosti. Tamma lopetettiin kotipihassaan 21-vuotiaana hampaiden kuluessa liikaa.

03.01.2016 >> Aivojumppaa ja estetreeniä (kirjoittanut Kics)
Tänään valmennettavana olisi Launi ja hänen musta puoliveriorinsa, jonka olinkin nähnyt muutamaankin otteeseen estekilpailuiden katsomasta. Maneesissa olikin jo täysi verryttely meneillään ja ori ravisteli päätään omanarvon tuntevasti. Kehotin ratsukkoa siirtymään käyntiin siksi aikaa kun virittelen päivän tehtävät kentälle. Toiseen päätyyn tein ympyrälle kavaletteja, toiselle pitkälle sivulle laitoin kolmen esteen sarjan. Laitoin esteet alkuun pieneksi ristikoksi. Toiseen päätyyn laitoin ympyrälle ristikon.

"Aloittakaa tehtävä laukassa, ensin kavaletit, sitten pitkän sivun sarja, ja lopuksi ympyrällä oleva este. Esteen jälkeen ravin kautta käyntiin ja annat hevosen kävellä takaisin aloituspäätyyn." sanon ratsukolle. Launi nostaa oriin pärskähtäessä tottuneesti laukan. "Arska"-ori aluksi protestoi hetken laukka-apuja ja pomppii paikallaan, pian se kuitenkin huomaa lähestymässä olevat kavaletit ja sen ilme kirkastuu. Arska rupeaa kirimään laukkaa ja kehotan ratsastajaa pitämään kiinni kunnolla ponnistukseen asti, näiden yli ei kuitenkaan ole tarkoitus hypätä millään hirmu loikilla. Ensimmäisen kavaletin yli Arska kuitenkin hyppää, toinen ja kolmas ylitetään jo paremmassa temmossa ja ratsastaja sai hevosta koottua. Pyydän ratsukkoa tulemaan heti uudelleen, ja nyt Arska malttaa mennä kavalettien ylitse pyöreässä laukassa sen suurempia kiirehtimättä.

Seuraavaksi ratsukko pääsi jatkamaan kolmen esteen sarjalle, ja kuten arvata saattaa, Arkalla riitti menohaluja tälläkin sarjalla. Jouduin peräti kolme kertaa pyytämään ratsukkoa uudelleen. Arskan hyppytekniikka on mitä loistavin ja se on todella varmajalkainen, vaikka vauhti välillä huimaakin kokoneempaakin katsojaa, mutta tässä tehtävässä kun oli tarkoitus jumpata, eikä vaan spurttailla maneesin päästä päähän. Neljännellä kerralla Arska jo hokasi mitä häneltä haettiin. Ori suoritti tehtävän loistavasti, innosta pärskien mutta kuitenkin juuri siinä tahdissa mitä ratsastaja siltä pyysi.

Viimeisenä tehtävänä olikin luvassa ympyrällä oleva este. Ratsukko suoritti tämän todella helposti. Kehotin ratsastajaa suoristamaan Arskaa enemmän esteelle, ettei se lähestyisi niin vinossa vaikka este ympyrällä olikin. Ratsastajan kannattaa kiinnittää huomiota omaan katseeseensa esteen päällä, ja pitää naama kohti menosuuntaa.

Sitten vuorossa olikin suorittaa tätä tehtävää putkeen, Arskakin oli jo hyvin hokannut mitä tuleman pitää ja malttoi keskittyä yllättävän hyvin eikä vain rynnistää kohti jokaista estettä. Nostin esteiden puomeja suorituksen edetessä ja lopuksi sarjaesteellä viimeinen olikin 150cm luokkaa. Kotitehtäväksi annankin ratsukolle paljon jumppaamista ja laukan kehittämistä sileällä. Vaikka Arskalla onkin tapana nakella niskojaan siinä. Aina muutama kavaletti viemään huomiota pois tylsästä sileällä menosta ja ei muutakuin treenaamaan. Etenkin laukka saisi olla helpommin koottavissa esteiden välissä, niin pystyy tekemään esteilläkin nopeampia teitä jos orii ei vain kaahato kaula pitkänä kohti seuraavaa estettä. Arska on todella upea estetyypin ori, ja toivonkin näkeväni sitä vielä tulevaisuudessa radoilla, tai vaikka esteluokan voittajien sukutaulussa isän paikalla.

01.01.2016 >> Uuden vuoden ekat treenit (kirjoittanut Mila)
"Vuoroin vieraissa", naureskelin Launiille, joka lämmitteli Arskaa Evenstarin maneesissa. Launi oli käynyt valmentamassa minua ja hevosiani, joten nyt oli minun vuoro tulla pitämään hänelle sekä hänen hevosilleen "rääkkitreenit".

Musta ori ei oikein näyttänyt iloiselta alkuverryttelyjä tehdessään ja hieman heitteli päätään tyytymättömänä. Rakensin maneesin keskelle parit lämmittelyesteet ja pyysin Launiia tulemaan esteet ravissa. Arska tosin oli erimieltä ja säntäsi esteille laukassa... Pienen kurinpalautuksen jälkeen ori tajusi, että nyt mennään ravissa maltillisesti eikä säntäillä sinne tänne harja putkella.

Kun ratsukko oli hypännyt esteitä tarpeeksi, käskin palaamaan kaviouralle ja tekemään väistöjä sekä erikokoisia voltteja sillä välin, kun rakensin esterataa. Rata koostui yhteensä kuudesta esteestä. Oli kolmoissarjaa, pystyesteitä ja muuri. Radasta selvitäkseen piti "osata" tiukat käännökset sekä katsoa askelvälit tarkasti, jotta siitä suoriutuisi kunnialla läpi.

Arskalta kyllä löytyi energiaa radalle. Se ei kuitenkaan tällä kertaa mennyt miten sattui vaan hienosti kuunteli ratsastajansa apuja sekä käskyjä. Esteet ylittyivät helposti eikä käännöksetkään tuottaneet ongelmia. Askeleetkin osuivat just eikä melkein oikein esteiden välille ja hyppyyn lähdöt onnistuivat myös varsin mallikkaasti.

Kun olin tullut siihen tulokseen, että ratsukko tämän homman osaa, kasasin esteet pois jättäen vain pari pystyestettä. Arska ja Launi saisivat vielä hetken hyppiä niitä ennen kuin oli aika lopetella. Vielä viime hetken vinkit ennen kuin lähdin juomaan kupposen kahvia ja Launi lähti hakemaan seuraavaa ratsastettavaansa...

27.07.2013 >> Arska, Wiesehain, 150cm rata ja huikea sijoitus! (kirjoittanut omistaja)
Lauantai-aamuna ennen linnunlaulua ajelimme pitkin valtateitä kohti Wiesehainia. Autossa oli lastattuna neljä hevosta Arskan lisäksi. Arska ei oikein arvostanut seuraa, joten jouduimme jättämään yhden orin matkasta pois, jotta saimme Arskan ja toisen hevosen väliin tyhjän tilan. Kirosin koko hevosen ties minne, mutta turhaan... En tiennyt, että Arska tulisi menestymään niinkin hyvin kuin se menestyi ja kotiin jätetyllä oriilla huomattiin epäpuhtautta, kun se laskettiin tarhaan juoksemaan.

Tytöt hoitivat muut hevoseni, mutta Arska minun piti valmistella alusta loppuun saakka. "Karkurioria" ei halunnut kukaan vastuulleen. No, olihan se totta, että Arskalla oli omat jekkunsa hävitä paikalta, mutta ei se nyt niin paha ole... Olimme ajoissa kisapaikalla ja tyttöjen talutellessa muita hevosia, ajattelin letittää Arskan harjan. Se oli kasvanut niin kivaksi siitä, mitä se oli, kun se meille tuli. Letitys ei ollut helpoin operaatio, kun ori vain kuikuili mitä teen, eikä malttanut mutustaa heiniä verkostaan. Lopulta kuitenkin sain ommeltua viimeisetkin sykeröt ja hienot niistä tuli!

Starttasimme Arskan kanssa ensimmäisten joukossa, joten puin oriille varusteet letitysoperaation jälkeen. Kävelin orilla selästä käsin pitkin tallialuetta, kunnes siirryin verkkakentälle lämmittelemään. Arskalla oli vähän huono päivä. Jokaista käskyä seurasi pienen pieni huvittava pyllynnosto hännän viuhkaisun lisäksi. Ei ressukka jaksanut pukitella, mutta vähän piti protestoida. Verkkaesteiden jälkeen ori kuitenkin piristyi, eikä enää muistanut vastustella apuja vastaan.

Rata oli suhteellisen helppo meille, sarjan välikin tuntui aika isolta, mikä oli hyvä. Arska suoritti radan hyvin, mutta kolmella viimeisellä esteellä oman mokan vuoksi menimme vastalaukassa, jonka vuoksi taas vauhti ei ollut tarpeeksi nopeaa kärkisijoille. Nappasimme kuitenkin sijoituksen ja Arska käyttäytyi hienosti! Radalta poistuttuani rapsuttelin oria minkä kerkesin, vielä tietämättä, että olimme ansainneet ensimmäisen ruusukkeemme!