akhaltekinhevonen ori, punaruunikko 160cm
![]() |
rekisteri no. VH23-001-0062 syntynyt 14.05.2023 Uusi-Seelanti omistaja Launi (VRL-12379) kenttäpainotus, ko HeA, re 130cm, ke CIC2 |
Sabyrin nimi tarkoittaa turkmeenin kielellä kärsivällisyyttä, jonka se sai sietäen kiltisti yhden varsakaverinsa jatkuvaa riehumista ja leikkiinpyyntöä. Orivarsa oli oman kasvattini Savameren ensimmäinen jälkeläinen ja siinä mielessä minua kovasti kiinnosti nähdä mihin varsasta olisi. Ulkomuodon se selkeästi peri emältään, väriä myöten. Kärsivällisen luonteensa ansioista oripoika ei helposti hermostunut koulutuksen aikana, vaikka uudet asiat sitä toisinaan ihmetytti. Aina silloin tällöin varsavuosina mietin, pitäisikö orista kouluttaa vain perusnäppärä harrasteratsu ja myydä se vaikka ratsastuskouluun luonteensa soveltuessa siihen varmasti loistavasti. Yllättäen tämäkin varsa jäi kuitenkin meille kotiin...
Sabyr (tai Sepi suomalaisten kesken) on perusluonteeltaan hyvin järkkymätön kaveri. Vaikka muut hevoset ympärillä säikkyisivät kovasti jotain, kääntää se korkeintaan hieman korvaansa ja toteaa tilanteen olevan ihan turvallinen. Sabyr on helppo käsitellä eri tilanteissa ja taluttaessa se löntystää kaikessa rauhassa ihmisen perässä, jopa silloin kuin se tietää olevansa matkalla karsinaansa, jossa on ruokaa odottamassa. Hoitotoimenpiteet sujuvat vähintään yhtä helposti, Sabyr ei suotta stressaa vaikka sen joutuisi joskus hoitamaan ratsastuskuntoon kiireellä, tai jos vaikka peruvesi on aavistuksen liian kylmää sen mieleen. Jos Sabyria joku hieman ärsyttää, huomaa sen sen hupsusti sivuille lörpähtävistä korvista, sillä Sabyr ei suotta pistä show'ta pystyyn pikkuvaivoista.
Sabyrin liikkeet eivät ole mitään päätähuimaavaa koulutanssia, mutta se hakeutuu melko pienellä ratsastuksella kulkemaan korrektissa muodossa. Toisinaan "paketti" hieman leviää ravia ja laukkaa lisätessä, ori nimittäin tykkää päästellä menemään lujaa. Onneksi se kuitenkin kuuntelee pidättäviä apuja nöyrästi. Esteillä Sabyr onkin tyytyväinen, jos se saa mennä hieman reippaammin. Reippaammassakin vauhdissa se jaksaa kuitenkin keskittyä hyppäämään ilman turhia puomeja. Hyppytyylikin on vähintään keskinkertainen. Sabyr on myös hyvin kestävä, joten pitkätkään radat maasto-osuuksista puhumattakaan ei tuota sille vaikeuksia. Perusjärkevän luonteensa vuoksi se on myös oiva maastoratsu, joko yksin tai porukassa.
Tien päällä Sabyr ideaalisti vaatisi paljon taukoja, jos matka on kovin pitkä, sillä sen selkä menee helposti jumiin. Tällöin se saattaa matkan aikana syödä vähemmän heinää ja mahdollisesti saada lopulta vatsavaivojakin. Kisapaikkojen ollessa lähellä, tai jos orille saadaan järjestettyä sopiva kuljetus, on Sabyr oikein oiva kisakumppani. Kärsivällisyytensä ansiosta se ei stressaa naapurikarsinoissa majailevista levottomista asukkaista ja muutenkin esimerkiksi verryttelessä kisasuoritusta varten se keskittyy ratsastajaansa, eikä esimerkiksi höpöile tammojen perään.
|
Savamere at, 159cm trn |
ii. Ysgyn ERJ-I, KRJ-II, KERJ-II at, 155cm rnvkk |
iii. Ajdarha evm at, 159cm vkk |
|
iie. Gũndizki evm at, 160cm trn | ||
|
ie. Sarch ERJ-II, KRJ-II, KERJ-II YLA2, NEC at, 157cm rnvkk |
iei. Krylov evm at, 156cm vkk | |
|
iee. Sarchya evm at, 156cm vrt | ||
|
Alysmere at, 159cm prn |
ei. Rodlam ERJ-II, KRJ-II KERJ-II, YLA2 at, 156cm rt |
eii. Rith evm at, 157cm rt |
|
eie. Utanjag evm at, 161cm pe | ||
|
ee. Gurban ERJ-II, KRJ-II KERJ-II, YLA3 at, 155cm vkk |
eei. Rowaÿat evm at, 158cm cre | |
|
eee. Labyz evm at, 155cm vkk |
| rotu & skp | nimi | emä |
|---|---|---|
| FWB o. | Nimi Niminen
syntynyt 00.00.0000 |
Toisen Vanhemman Nimi |
| FWB o. | Nimi Niminen
syntynyt 00.00.0000 |
Toisen Vanhemman Nimi |
|
01.05.2024 Nessinjärven kilpailukeskus KRJ HeA 2/50 02.05.2024 Nessinjärven kilpailukeskus KRJ HeA 2/50 03.05.2024 Nessinjärven kilpailukeskus KRJ HeA 1/50 09.05.2024 Nessinjärven kilpailukeskus KRJ HeA 4/50 10.05.2024 Nessinjärven kilpailukeskus KRJ HeA 1/50 13.05.2024 Nessinjärven kilpailukeskus KRJ HeA 3/50 20.05.2024 Nessinjärven kilpailukeskus KRJ HeA 7/50 26.05.2024 Nessinjärven kilpailukeskus KRJ HeA 1/50 |
|
20.02.2024 Kadon Kartano ERJ 70cm 6/41 19.03.2024 Aittotaipaleen tila ERJ 90cm 6/100 04.05.2024 Nessinjärven kilpailukeskus ERJ 120cm 1/34 05.05.2024 Nessinjärven kilpailukeskus ERJ 120cm 3/34 07.05.2024 Nessinjärven kilpailukeskus ERJ 120cm 2/35 08.05.2024 Nessinjärven kilpailukeskus ERJ 120cm 4/34 10.05.2024 Nessinjärven kilpailukeskus ERJ 120cm 1/35 18.05.2024 Nessinjärven kilpailukeskus ERJ 120cm 5/34 23.05.2024 Nessinjärven kilpailukeskus ERJ 120cm 5/34 29.05.2024 Nessinjärven kilpailukeskus ERJ 120cm 4/35 |
| Kilpailee porrastetuissa kenttäratsastuskilpailuissa. | Tavoitetasona 6 (CIC2) |
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.