01.10.2016 >> Ensimmäinen kerta selässä (kirjoittanut omistaja, 318 sanaa)
Aamuni alkoi sillä, kun tulin talliin ja henkilökuntamme ilmoitustaululla oli iso kysymysmerkki hevosen Resat kohdalla. Orinketaleella oli tehty ohjasajoharjoituksia ja jopa käyty kärrien kanssa pikkulenkkejä ajamassa. Mutta selässä ei oltu vielä käyty. Kaikki satulat ja muut vehkeet olivat tuttuja, kuten myös juoksutus. Resat kuitenkin keulii turhan herkästi ja se ei ole mistään pienimmästä päästä, ainakaan tekkejen mittakaavassa... Siispä Resat sysättiin minun harteilleni. Kuitenkin tallimestari Susanna lupasi tulla avukseni, ettei nyt ihan yksin tarvitse oriherran kanssa painia, jos se hankalaksi alkaisi.

Niin seisoimme juoksutusympyrässä, ori oli jo suorittanut Susannan kanssa pikaisen juoksutussession ja se toimi kuulemma moitteetta. Kävelin orin luo ja taputtelin sitä kaulalle ja oikeastaan vähän kaikkialle. Kokeilin, että miten se reagoi yleisesti ihmiseen. Itse nimittäin en ollut Resatin kanssa paljoa puuhastellut, vaan muu henkilökunta oli opettanut sen hevosten tavoille. Sain kuitenkin todeta, että ihan fiksulta se vaikutti. Siirryin vasemmalle puolelle Resatia ja painoin kädelläni kevyesti jalustinta maata vasten. Ei mitään reaktiota. Hypin varovasti orin vierellä, eikä se vieläkään reagoinut mitenkään. Ponnistin itseni lopulta varovasti roikkumaan satulaan mahalteni. Resat vain seisoi paikoillaan, ilme ei edes värähtänyt.

”Oletko nyt Susanna aivan varma, että tämän selässä ei ole käyty?” kysyin ja katsoin tallimestariani, yrittäen lukea hänen naamalta, yrittikö tämä juksata minua...

”Ei ole käyty! Vannon sen!” Susanna sanoi häkeltyen. ”Onhan Resat ihan fiksu, vaikka se joskus pomppiikin pystyyn. Ei se sitä ole kyllä pitkiin aikoihin tehnyt!”

Koska kolmivuotias Resat oli niin fiksunoloinen, pungersin itseni selkään kokonaan ja istuuduin normaalisti paikoilleen. Susanna lähti kävelemään ja Resat käveli tallimestarin perässä, kuin olisi ihan normaalia, että ihmiset vain hyppii sen selkään ja matkustelee siellä. Mutta hienoa! Kerrankin pääsimme helpolla!

”Johan on! Tulen nyt kuitenkin alas, jotta hieno herramme ei kerkeä kyllästymään tähän ensimmäisellä kerralla. Resat ansaitsee nyt ekstraporkkanoita!” sanoin Susannalle ja kapusin varovasti alas. ”Voiko olla mahdollista, että kerrankin päivä alkaa näin hyvin varsojen kanssa?”

Susanna vain naureskeli ja lähti Resatin kanssa kohti tallia. Itse suuntasin myös talliin ja toimistooni katsomaan päivän hevosiani...