Valmarya

Valmaryan Malina

akhaltekinhevonen tamma, punaruunikko 160cm

rekisteri no. VH22-001-0094

syntynyt 15.05.2022 NZ
3v 15.06.2022 / 8v 30.08.2022

omistaja Launi (VRL-12379)
kasvattanut Valmarya

kenttäpainotus, ko Helppo A, re 120cm, ke CIC2

EV-II heinäkuun 2022 tilaisuudessa pistein 0 + 10 + 5 + 1 + 4 + 6 = 26p

Malina on turkmeenia ja tarkoittaa vadelmaa. Nimi juontaa juurensa Malinan söpöstä vaaleanpunaisesta nenästä, jota joku sanoi kuin pieneksi vaapukaksi ja niinpä Launi otti sanakirjan käteen ja etsi vastaavan sanan tekelle sopivalla kielellä. Malina oli Meridian ensimmäinen varsa ja tärkeä jatko pitemälle kotitekkekasvatukselle. Malinalla tulisi olemaan isot kengät täytettävänä. Malina oli maitovarsana tosi ujo ihmisiä kohtaan ja pelkäsinkin jo, että pitkäjänteisen kasvatuksen helmi olisikin hankala, kun suurin osa suvusta oli niin mukavaluontoista... Mutta vieroituksen jälkeen Malina alkoi tykätä ihmisistä, ehkä viimestään silloin se keksi, että ihmisiltä saa rapsutuksia.

Luonne

Hoitaessa Malina on kuin iso koira. Se tunkee päänsä ihmisen syliin ja vaatii rapsutuksia - kukapa ei sen pinkkiä nenää voisi olla vastustamatta rapsuttaa. Hoitaessa se seisoskelee nätisti vaikka irtonaisena ja kuuntelee onnellisena harjausta. Jalkojen nosto ja kavioiden putsaus on joskus hankalaa, se meinaisi haluta leikkiä etusella, mutta kun jalasta pitää kiinni, eikä anna sen heilua, luovuttaa se ja jopa kengityskin onnistuu vaivatta. Satula ja suitset on helppo laittaa päälle, se ei juurikaan välitä jatkuvasta paineesta päällään.

Vaikka hoitaessa ja käsiteltäessä Malina on pääasiassa kiltti, muistuttaa se ratsain emänemäänsä Mildrithiä, joka helposti puree kuolaimeen kiinni ja mennä puksuttaa välittämättä ihmisen avuista. Malinan koulutuksessa yritettiin huomioida ettei mikään olisi liian jännää, jonka takia se juoksisi karkuun ja sitten vahvistaisimme vain sitä käytöstä. Yleisesti ottaen tamma on kyllä kiltti ratsastaa, se vaatii vain todella paljon jalkaa ja siten rytmiä missä mennä. Muuten se huolestuu ja alkaa pelaamaan kuolaimella. Jos tilanne ei nollaannu, jää se puremaan kiinni kuin sulkeutuen ratsastajalta kokonaan. Oikean ratsastajan kanssa Malina kulkee kauniisti ja sen liikkeet on elastiset, melko suuret. Esteillä Malina on vähän eteen ajettava, sillä se jäisi mielellään ihmettelemään jokaista estettä. Ei se sinänsä tunnu pelkäävän, sen keskittyminen on vain huono. Värittömät, tylsät maastoesteet se tosin skarppaa ja on paljon helpompi ratsastaa.

Juoksutus ja maastakäsittely on helppoa, sillä vaikka tamma ei välitä jatkuvasta paineesta, reagoi se nopeisiin apuihin. Juoksutus onnistuukin ääniavuilla ja maastakäsin voi harjoitella vaikka mitä väistöjä ja taivutuksia. Malina on helppo lastata ja matkustaa niin yksin kuin minkä muunkin hevosen kanssa. Kisapaikoilla Malina on tosi chill, kunhan sen omat ihmiset on. Malina imee negatiivisia energioita ihmisistään todella helposti.

Sukutaulu

Gin Perigeý
at, 158cm rt
ii. Q' Petrol
at, 153cm m
iii. Satrap
at, 155cm m
iie. Akgozel
at, 151cm tprn
ie. Gin Zhanija
at, 161cm rn
iei. Lacyn GA
at, 163cm rn
iee. Jahan GA
at, 160cm rnvkk
Mere Meridia
at, 160cm trn
ei. DD Dost Mele
at, 160cm trn
eii. Altyn Patysha
YLA-3, LJS-III, VAYL-III
at, 170cm trn
eie. Dark Secret
YLA3, VAYL-II
at, 156cm trn
ee. Mildrithmere
tietoja
eei. Rodlam
ERJ-II, KRJ-II, YLA2
at, 156cm rt
eee. Hehruna
KRJ-I, ERJ-II, KERJ-II, YLA2
at, 159cm, rnvkk

Jälkeläiset

rotu & skp nimi isä
at o. Nimi Niminen
syntynyt 00.00.0000
Toisen Vanhemman Nimi
at o. Nimi Niminen
syntynyt 00.00.0000
Toisen Vanhemman Nimi

Kilpailut

30.09.2022 Valmarya KRJ HeB 5/30
02.10.2022 Sycamore Ponies ERJ HeB 2/50
04.10.2022 Sycamore Ponies ERJ HeB 7/50
13.10.2022 Sycamore Ponies ERJ HeB 3/50
14.10.2022 Sycamore Ponies ERJ HeB 5/50
15.10.2022 Sycamore Ponies ERJ HeB 2/50
20.10.2022 Sycamore Ponies ERJ HeB 1/50
21.10.2022 Sycamore Ponies ERJ HeB 7/50
24.10.2022 Sycamore Ponies ERJ HeB 5/50
25.10.2022 Sycamore Ponies ERJ HeB 1/50
28.10.2022 Sycamore Ponies ERJ HeB 2/50
04.06.2023 Pyökkipolku KRJ HeA 10/100
05.06.2023 Yeoy Thoroughbreds KRJ HeA 10/100
07.06.2023 Hemgård KRJ HeA 9/100
10.06.2023 Pyökkipolku KRJ HeA 9/100
11.06.2023 Hemgård KRJ HeA 9/100
20.06.2023 Pyökkipolku KRJ HeA 3/100
20.06.2023 Yeoy Thoroughbreds KRJ HeA 3/100
23.06.2023 Hemgård KRJ HeA 2/100
24.06.2023 Pyökkipolku KRJ HeA 3/100
01.07.2023 Valmarya KRJ HeA 4/30
03.07.2023 Valmarya KRJ HeA 5/30
04.07.2023 Valmarya KRJ HeA 2/30
04.07.2023 Valmarya KRJ HeA 5/30
09.07.2023 Valmarya KRJ HeA 5/30
16.07.2023 Valmarya KRJ HeA 4/30
13.09.2022 Lilycove Ponies ERJ 90cm 5/30
13.09.2022 Lilycove Ponies ERJ 90cm 2/30
14.09.2022 Valmarya ERJ 100cm 4/30
15.09.2022 Lilycove Ponies ERJ 90cm 5/30
18.09.2022 Valmarya ERJ 100cm 3/30
18.09.2022 Lilycove Ponies ERJ 90cm 5/30
19.09.2022 Lilycove Ponies ERJ 90cm 3/30
01.06.2023 Aarniometsä ERJ 120cm 4/16
02.06.2023 Aarniometsä ERJ 120cm 4/16
03.06.2023 Aarniometsä ERJ 120cm 4/16
03.06.2023 Aarniometsä ERJ 120cm 2/16
11.06.2023 Valmarya ERJ 120cm 2/13
12.06.2023 Valmarya ERJ 120cm 2/13
13.06.2023 Valmarya ERJ 120cm 1/13
15.06.2023 Valmarya ERJ 120cm 3/13
16.06.2023 Valmarya ERJ 120cm 1/13
24.06.2023 Valmarya ERJ 120cm 3/13
25.06.2023 Valmarya ERJ 120cm 3/13
26.06.2023 Tönnilän Tila ERJ 100cm 4/47
27.06.2023 Valmarya ERJ 120cm 2/13
28.06.2023 Valmarya ERJ 120cm 3/13
29.06.2023 Tönnilän Tila ERJ 100cm 1/47
16.07.2023 Nessinjärven Kilpailukeskus ERJ 110cm 2/43
10.08.2023 Nessinjärven kilpailukeskus ERJ 110cm 2/30
12.08.2023 Nessinjärven kilpailukeskus ERJ 110cm 5/30
13.08.2023 Nessinjärven kilpailukeskus ERJ 110cm 5/30
13.08.2023 Lilysong Ponies ERJ 70cm 2/49
17.08.2023 Lilysong Ponies ERJ 70cm 5/49
18.08.2023 Nessinjärven kilpailukeskus ERJ 110cm 5/30
19.08.2023 Lilysong Ponies ERJ 70cm 5/49
19.08.2023 Nessinjärven kilpailukeskus ERJ 110cm 5/30
20.08.2023 Lilysong Ponies ERJ 70cm 2/49
15.11.2023 Nessinjärven kilpailukeskus ERJ 120cm 5/28
16.11.2023 Nessinjärven kilpailukeskus ERJ 100cm 2/28
13.12.2023 Eden Sporthorses ERJ 110cm 2/27
14.12.2023 Eden Sporthorses ERJ 110cm 1/27
19.12.2023 Eden Sporthorses ERJ 110cm 1/27
19.12.2023 Eden Sporthorses ERJ 110cm 2/27
20.12.2023 Eden Sporthorses ERJ 110cm 4/27
03.02.2024 Tigrishellir ERJ 110cm 5/47
Kilpailee porrastetuissa kenttäratsastuskilpailuissa.

Päiväkirjat

10.06.2022 Malinan ensimmäinen irtohypytys 300 sanaa, kirjoittanut omistaja

Olimme rakentaneet maneesiin irtohypytyskujan ja päivän saivat aloittaa Malina ja vanha konkari Mildrith, joka sai olla Malinan henkinen tuki lähinnä. Malinaa taluteltiin ensin esteiden luona (jotka tosin olivat vain puomikasoja maassa) ja annettiin sen haistella ja ihmetellä niitä. Sitten kävelimme Mildrith edellä kaikkien puomien yli. Malina oli kyllä kentällä nähnyt ja ylittänyt puomeja kävellen, mutta tolpat ja tolpissa kulkeva naru oli Malinasta ihmeellisiä. Se ei kuitenkaan pelännyt, joten annoimme sen tutkia molempia niin kauan kuin se tarvitsi. Sitten laskimme Malinan irti kujan päässä, loppupäässä Natalina huusi "tule" ruokakipon kanssa ja Malina varoen käveli puomien yli kohti ruokaa. Vähän syötyään tämä toistettiin, mutta Malinaa kehotettiin aloittamaan ravilla. Ja niinhän se teki, joskin ensimmäisen puomin jälkeen nousi laukka, mutta askeleet eivät osuneet vikalle esteelle oikein, joten se vain ravasi Natalian herkkupaikalle. Kolmannella kerralla Malina sai säilytettyä laukan, jonka se nosti ensimmäisellä puomilla ja siitä näki kuinka se keskittyi laukkansa säätelyyn.

Seuraavaksi nostimme esteet aivan pieniksi ristikoiksi. Otimme Malinan kiinni lähelle kujaa ja annoimme sen katsoa kuinka Mildrith vanhana konkarina laukkasi läpi kujan. Kun oli Malinan vuoro nosti se alusta alkaen laukan, mutta se meni aivan liian kovaa, eikä askeleet sattuneet oikein ja se teki oikein hurjan isoja loikkia päästäkseen ilman kolinoita esteiden yli. Herkkutauon jälkeen Malina yritti uudelleen ja tällä kertaa se sai rytmistä kiinni. Tamma oli selkeästi itsestään ylpeä, sillä se ei mennyt herkkupaikalle vaan pukkilaukkasi maneesin ympäri ja heitti toisen kierroksen pienillä esteillä. Sitten se kuitenkin malttoi myös käydä ottamassa palkan. Nauroimme kaikki kuinka tästä tulisi tulevaisuuden estetykki... Nostimme esteet pystyiksi ja Mildrith näytti jälleen mallia ensin. Malina vuorollaan eteni hyvässä rytmissä eikä pudottanut puomeja, joten palkkasimme sen ja annoimme koko ruokakipon "loppu"-kommennon kera, jonka Malina on oppinut yhdistämään opeteltavan asian päättyvän. Annoin tamman hetken chillailla maneesissa, kunnes rapsuttelin sitä, otin kiinni ja palautin hoitajille hoidettavaksi pois ja tarhaan laitettavaksi.