Etusivu Hevoset Tallikierros Kasvatus

© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Perustiedot

Nimi Schlieben von Gateaway Rotu, sukupuoli oldenburg, tamma
Syntymäaika 01.06.2015 Väri, säkäkorkeus punarautias, 165cm
Rekisterinumero VH15-013-0098 Omistaja Launi, VRL-12379
Koulutustaso ko GP, re 90cm Kasvattaja Tuulia T. (VRL-00084) Gateaway

3v 30.08.2015 / 8v 26.01.2016

Schlieben von Gateaway eli Heili tuli minulle Tuulia T:ltä täysin koulutettuna valmiina kisaradoille. Ihmettelin miksei Tuulia pitäisi tammaa itsellään kisattavana. Ostopäätöksen tein vain sukutaulun ja muutaman ratsastusvideon perusteella. Kun sitten Heili kotiutui meille ja itse menin ensimmäistä kertaa selkään tsekkaamaan tamman, ymmärsin, miksi Tuulia möi kauniin tammansa. Heili kyseenalaisti jokaisen apuni ja yritti vain juosta pakoon. Tunnin säheltämisen jälkeen sain tamman kulkemaan melkein kuin näkemilläni myyntivideoilla. Töitä siis riittäisi, että tämän tamman kanssa pääsisi kisaamaan tasaisin suorituksin... No, oli minulla ollut muitakin vaikeita hevosia, joten eiköhän me Heilin kanssakin tultaisi toimeen. Selväksi tosin tuli, että on ehkä parempi, että vain minä ratsastan sitä ja hoitajat/ratsuttajat korkeintaan juoksuttavat tätä erikoista neitiä...

Luonnekuvaus

Schlieben von Gateaway ei anna itsestään kovin hyvää ensivaikutelmaa luonteensa perusteella, sillä tamma on omissa oloissaan viihtyvä ja tuntemattomia kohtaan vähemmän maireasti käyttäytyvä hevonen. Myös Heilinä tunnettu hevonen ei juuri viitsi ottaa kontaktia uusien tuttavuuksien kanssa, mutta kovalla työllä tämän luottamuksen voi voittaa. Herkkupalat auttavat kummasti ystävyyttä hieroessa, sillä Heili on tavattoman perso kaikelle makealle, mikä on peruja tämän emältä. Tuttujen henkilöiden kanssa Heili käyttäytyy varsin mallikelpoisesti tilanteessa kuin tilanteessa, mutta ison ihmislauman keskellä tamma saattaa käydä kierroksilla, ellei tällä ole jatkuvasti jotain tekemistä.

Ratsuna Heili on energinen menijä, jonka ratsastajalla täytyy olla vakaa pohje ja pehmeä käsi, sillä tamma vain hermostuu liian kovasta käsittelystä. Alkuverryttelyihin on hyvä varata riittävästi aikaa, sillä menohaluisen hevosen kanssa voi olla vaikea koittaa harjoitella mitään, ellei liikoja virtoja ole ensin saatu purettua pois. Alkuverryttelyjen aikana on myös hyvä varautua pieneen säätämiseen, sillä tamma tykkää kokeilla etenkin puolituttujen kanssa itselleen asetettuja rajoja. Kunhan tamman testailulle laittaa pisteen heti ensimetreillä, ei tämä ainakaan kovin suurella todennäköisyydellä koita myöhemminkään kyseenalaistaa ratsastajan apuja.

Kouluratsuna Heilin hyvin pyörivät ja lennokkaat askeleet tulevat hyvin esille, mutta isoista liikkeistä huolimatta tamma on varsin ketterä ja nopea kääntymään. Etuosan keveyden ansiosta tamman liikkeet suuntautuvat myös hienosti ylöspäin etenkin kootuissa askellajeissa, mikä tekee menosta entistä näyttävämpää. Ratsastaja ei voi heittäytyä tamman selässä vapaamatkustajaksi, sillä muutoin hevonenkaan ei anna täyttä panostaan. Rataesteillä Heiliä voi olla hankala pidätellä, sillä tamma tuntuu vain kaahailevan innosta soikeana esteitä kohti. Kunhan tämän saa kunnolla kuulolle ja vauhdin säädettyä sopivaksi, jälki on myös sen mukaista. Heilillä ei kuitenkaan ole silmää sopivalle ponnistuspaikalle, ja sen arviointi jää ratsastajan vastuulle. Maastoesteitä kohtaan Heilillä on muodostunut jonkinlainen kammo, eikä tämä suostu hyppäämään kuin pieniä tukkeja ja muita yksinkertaisia esteitä. Muuten tamma käyttäytyy maastossa kiltisti ja kuuntelee ratsastajaansa tarkasti.

Hoidettaessa Heili on hyvä kiinnittää kunnolla kiinni, sillä energisyytensä takia tämä ei malta pysyä kauaa paikoillaan. Paras paikka hoitamiselle on tallikäytävä kahden puolen kiinnityksellä, sillä edes hetkeksi yksin jäädessään tamma alkaa näpräillä riimunnarua ja fiksuna hevosena tämä saa myös hankalammatkin solmut melko ripeästi auki päästessään niihin käsiksi. Hoitajan on syytä pitää tammaa jatkuvasti silmällä, ja itse hoitotoimenpiteet on hyvä tehdä mahdollisimman rivakasti ilman turhaa hienostelua. Suitset tammalle saa helposti päälle, mutta satuloidessa tämä pullistelee vyötä kiristettäessä, joten se on hyvä tarkistaa vielä kertaalleen ennen satulaan nousua. Tarhaillessa Heili härnää mielellään muita hevosia ja koittaa pomottaa näitä mielensä mukaan, mutta äreämmän hevosen kohdatessa myös tamma älyää jättää leikin kesken ja alistua asemaansa.

© Pierre

Sukutaulu

i. Oldfinion Carsten
VH14-013-0071
old, 172cm rt
KRJ-I, YLA2
ii. Cairaan
VH13-013-0041
old, 172cm rt
KRJ-I, YLA2
iii. Cairo Bazaar
VH11-013-0031
old, 165cm rnkrj
KRJ-II
iie. Sekretär der Wunder
VH13-013-0005
old, 165cm rt
ie. Oldsfell's Ariette
VH13-013-0049
old, 169cm rt
iei. Dontare
VH12-013-0043
old, 172cm rn
KRJ-I
iee. Schöne Amelie
VH12-013-0034
old, 167cm rtKRJ-II, ERJ-III
e. Oldfinion Snowunsch
VH14-013-0152
old, 165cm km
KRJ-I, KV-II
ei. Oldsfell's Glückwunsch
VH14-013-0022
old, 164cm rtkm
KRJ-I, ERJ-II
eii. Pf Cameleon
VH12-013-0052
old, 164cm
eie. Snowflake
VH12-013-0036
old, 164cm rnkm
ee. Oldfinion Sinata
VH13-013-0050
old, 165cm rt
KRJ-I
eei. Sticky Mann
VH12-013-0069
old, 168cm rt
eee. Tevean Sina
VH12-013-0044
old, 172cm rt
KRJ-I

Jälkeläiset

17.06.2022
01.07.2022
15.07.2022
old-t. Valmaryan Sappho
old-o. Valmaryan Hermippus
old-t. Valmaryan Selene
isä - Brandon von Lark
isä - Oldsfell's Hard to Believe
isä - Oldsfell's Royal Drama
omistaja - VRL-12379
omistaja - VRL-12379
omistaja - VRL-12379

Heilin varsat nimetään ensimmäisen varsan, Sapphon, mukaisesti muinaisilla kreikkalaisilla nimillä.

KRJ >> 42 sijoitusta

17.03.2022 Lobrede KRJ GP 5/32
19.03.2022 Lobrede KRJ GP 3/32
19.03.2022 Adina KRJ GP 3/15
23.03.2022 Lobrede KRJ GP 2/32
25.03.2022 Lobrede KRJ GP 5/32
26.03.2022 Lobrede KRJ GP 1/32
09.04.2022 Adina KRJ GP 3/26 (83,571 %)
16.04.2022 Lobrede KRJ GP 5/43
24.04.2022 Harmony Sporthorses GP 3/28
24.04.2022 Harmony Sporthorses GP 4/28
26.04.2022 Lobrede KRJ GP 4/43
25.04.2022 Harmony Sporthorses GP 1/28
26.04.2022 Harmony Sporthorses GP 4/28
27.04.2022 Harmony Sporthorses GP 3/28
01.05.2022 Lobrede KRJ GP 3/43
01.05.2022 Lobrede KRJ GP 1/43
02.05.2022 Adina KRJ Int I 1/7 (87,143%)
05.05.2022 Lobrede KRJ GP 2/43
06.05.2022 Lobrede KRJ GP 2/43
11.05.2022 Lobrede KRJ GP 1/43
12.05.2022 Adina KRJ Int I 3/25 (74,643%)
18.06.2022 Gestüt Arkhoeve KRJ GP 2/27
20.06.2022 Gestüt Arkhoeve KRJ GP 5/27
23.06.2022 Gestüt Arkhoeve KRJ GP 2/29
23.06.2022 Gestüt Arkhoeve KRJ GP 3/27
27.06.2022 Gestüt Arkhoeve KRJ GP 1/29
29.06.2022 Gestüt Arkhoeve KRJ GP 2/27
23.07.2022 Gestüt Helmwald KRJ GP 4/28
27.07.2022 Gestüt Helmwald KRJ GP 4/28
27.07.2022 Gestüt Helmwald KRJ GP 3/28
28.07.2022 Gestüt Helmwald KRJ GP 5/28
28.07.2022 Gestüt Helmwald KRJ GP 4/28
11.08.2022 Sycamore Ponies KRJ Int I 3/25
14.08.2022 Sycamore Ponies KRJ Int I 5/25
16.08.2022 Sycamore Ponies KRJ Int I 2/25
17.08.2022 Sycamore Ponies KRJ Int I 2/25
17.08.2022 Sycamore Ponies KRJ Int I 5/25
20.08.2022 Sycamore Ponies KRJ Int I 4/25
22.08.2022 Sycamore Ponies KRJ Int I 4/25
24.08.2022 Sycamore Ponies KRJ Int I 5/25
25.08.2022 Sycamore Ponies KRJ Int I 2/25
28.08.2022 Sycamore Ponies KRJ Int I 2/25

SAIEC-kouluratsastus, ratsastajana Thibault Van Laethem

25.07.2022 Skurvash SAIEC SWC4* Int II 15/18 (58.127 %)
25.07.2022 Skurvash SAIEC SWC5*-W GP (karsinta) 29/40 (62.765 %)
25.08.2022 Savoir Showjumpers SAIEC SWC4* Int II 1/24 (77.496 %, 20 000v€)
25.08.2022 Savoir Showjumpers SAIEC SWC5*-W GP (karsinta) 7/38 (76.376 %)
25.08.2022 Savoir Showjumpers SAIEC SWC5*-W GP (uusinta) 12/19 (63.525 %, 2 000v€)
25.09.2022 Harmony Sporthorses SAIEC SW4* Int II 12/22 (63,953 %)
25.09.2022 Harmony Sporthorses SAIEC SW5*-W GP (karsinta) GP 3/36 (79,250 %)
25.09.2022 Harmony Sporthorses SAIEC SW5*-W GP (uusinta) GP 13/18 (58,618 %, 2 000v€)

Päiväkirja & valmennukset

Virtuaalitalli / virtuaalihevonen | a SIM-game stable

Kaikki © Valmarya 2022, ellei toisin mainita. All rights reserved.

Taustakuva © De Vetpan (CC BY 2.0)