Etusivu Hevoset Tallikierros Kasvatus

Perustiedot

Nimi Gildor Rotu, sukupuoli holstein, ori
Syntymäaika 06.05.2014 Väri, säkäkorkeus rautias, 168cm
Rekisterinumero VH14-044-0468 Omistaja Lashrael, VRL-12379
Koulutustaso ko VaB, re 160cm Kasvattaja Christian Berkhoff, Saksa

3v 04.08.2014 / 8v 31.12.2014

Luonnekuvaus

Ollessani kisamatkalla Saksassa, eksyin muuan herra Berkhoffin tallille... Tarkoitukseni ei ollut ostaa yhtään enempää hevosia, vain osallistua isomman luokan kilpailuihin. Näissä kilpailuissa kuitenkin tapasin herra Berkhoffin ja hetken rupateltuamme hän kertoi minulle, että hänellä olisi ori myytävänä. Ori oli lahjakas hyppääjä ja kuulemma sopisi hyvin jalostukseen. Miksi se oli sitten myynnissä? No, herra Berkhoff kertoikin sen. Hän ei kuulemma voinut enää sietää kun kyseinen ori vain lotrasi karsinassaan vesikupilla. Nauroin vain, että eihän se nyt niin paha asia voisi olla. Rentoutumiseen tarkoitettu ilta ennen kilpailuita päättyikin siihen, että istuin hurmaavan nuoren orin selässä Berkhoffin talleilla. Heti alas tultuani pistin nimen paperiin ja sanoin hakevani seuraavana iltana orin mukaani!

Pidin Gildoria hyvin hurmaavana ensimmäisinä päivinään Telpenandëssa (ei sillä etteikö se olisi sitä vieläkin!) joten se sai lempinimekseen Kili. Onhan ori niin kuin Kili, se kääpiö Hobitista! Kili on tallissa erittäin rauhallinen. Harvoja oreja, jonka voin vieraan antaa hoitaa ilman hirmuista litaniaa erikoistoimia. Ainoa asia mitä yleensä sanon, on, että älä mene parhaissa kengissäsi karsinaan. Siellä voi olla tosiaan märkää, olen jo miettinyt että pitääkö Kililtä irroittaa juoma-automaatti ja alkaa juottamaan sitä sisällä sankosta, että se ei kastele koko karsinaansa. Kili rakastaa rapsutuksia, enkä vain sano tätä lämpimikseni. Etenkin jos rapsuttaa sitä otsasta tai poskesta, aijai. Kili haluaisi kovin rapsutella ihmistä takaisin, mutta se raukka on vain vähän liian kovaotteinen. Kuten voi päätelläkin, Kili rakastaa myös harjausta. Pitkiä, voimakkaita ja hitaita vetoja ja ori on ihan taivaassa. Tai unessa. Kavioiden puhdistus ja yleensä jalkojen nostaminen onnistuu hienosti. Ainoa mistä keksin negatiivista sanottavaa, on harjan letitys/nyppiminen. Kili kovasti haluaisi ihmetellä mitä se ihminen siellä tekee. Heinäverkko kuitenkin auttaa tässä pulmassa.

Yleensä käsiteltäessä Kili on kuin mikäkin herrasmies. Ei se edes halaja tammojen perään, tietää kai, että ei niitä pääse haistelemaan ilman ihmisen lupaa. Pakkasella tosin Kili on hieman hupsu, silloin se saattaa jopa muistaa olevansa ori ja vähän pöyhistelee tammojen ohi mentäessä. Kili osaa seisoa nätisti kiinni sidottuna, niin yhden narun päässä tai molemmilta puolilta sidottuna. Kengityksessä Kili seisoo nätisti omilla jaloillaan ja katselee mitä tallissa tapahtuu. Jos on kovin hiljainen päivä, saattaa Kili vähän hamuilla kengittäjän takamusta, mutta kuitenkin tajuaa lopettaa jos sitä komentaa. Eläinlääkäristä ori ei kummemmin välitä. Oikeastaan kun herralle muistaa antaa porkkanan eläinlääkärin käynnin jälkeen niin kaikki sujuu hienosti. Ori ilahtuu herkuista valtavasti ja siksi niitä ei kannattaisikaan ihan aina syöttää sille. Lisäksi Kilistä tulee ahne possu liikojen herkkujen kanssa... Mikään ei ole yhtä inhottavaa kun makeanhimosta kärsivä taskujentonkija.

Sukutaulu

i. Uirchon
evm holst, 168cm rt
ii. Fallen King
evm holst, 165cm tprt
iii. Veiled Menace
evm holst, 171cm prn
iie. Haerediel
evm holst, 165cm km
ie. Gain And Glory
evm holst, 166cm rt
iei. Malachanar
evm holst, 172cm tprn
iee. Rimbes
evm holst, 166cm km
e. Sírdhemiel
evm holst, 168cm km
ei. Gaerchon
evm holst, 167cm rn
eii. Seven Stars
evm holst, 170cm prn
eie. Bit of Brown
evm holst, 166cm tprt
ee. Limiel
evm holst, 170cm km
eei. Colfindaer
evm holst, 163cm rn
eee. Nendis
evm holst, 168cm trt

Jälkeläiset

01.01.2015
fwb-t. Hopealaakson Seyda Neen
emä - Galades
omistaja - VRL-12379

Kisakalenteri

ERJ >> 34 sijoitusta
02.08.2014 Wezenlijk ERJ 160cm 5/30
03.08.2014 Wezenlijk ERJ 160cm 3/30
04.08.2014 Wezenlijk ERJ 160cm 3/30
07.08.2014 Wezenlijk ERJ 160cm 1/30
07.08.2014 Rêve de Haussea ERJ 160cm 2/40
07.08.2014 Shangri-La ERJ 160cm 2/30
08.08.2014 Wezenlijk ERJ 160cm 3/30
09.08.2014 Shangri La ERJ 160cm 3/30
09.08.2014 Wezenlijk ERJ 160cm 5/30
09.08.2014 Rêve de Haussea ERJ 160cm 5/40
10.08.2014 Shangri La ERJ 160cm 1/30
11.08.2014 Wezenlijk ERJ 160cm 3/30
11.08.2014 Rêve de Haussea ERJ 160cm 6/40
11.08.2014 Wezenlijk ERJ 160cm 3/30
12.08.2014 Shangri La ERJ 160cm 5/30
13.08.2014 Shangri La ERJ 160cm 3/30
16.08.2014 Rêve de Haussea ERJ 160cm 3/40
01.01.2015 Thrillium ERJ 160cm 3/30
03.01.2015 Thrillium ERJ 150cm 3/30
03.01.2015 Mirrormere Stables ERJ 160cm 2/30
03.01.2015 Thrillium ERJ 160cm 3/30
07.01.2015 Petäjävaara ERJ 160cm 5/30
10.01.2015 Skurvash ERJ 160cm 3/30
11.01.2015 Skurvash ERJ 160cm 4/30
11.01.2015 Ramya Ranch ERJ 160cm 2/50
13.01.2015 Skurvash ERJ 160cm 1/30
14.01.2015 Skurvash ERJ 160cm 1/30
14.01.2015 Ramya Ranch ERJ 160cm 2/50
15.01.2015 Petäjävaara ERJ 160cm 4/30
15.01.2015 Skurvash ERJ 160cm 5/30
17.01.2015 Hymni ERJ 160cm 1/30
17.01.2015 Skurvash ERJ 160cm 3/30
19.01.2015 Hymni ERJ 160cm 1/30
21.01.2015 Skurvash ERJ 160cm 4/30

KERJ >> 11 sijoitusta
24.01.2015 Kilpailukeskus Reiter KERJ CIC4 3/30
06.02.2015 Kilpailukeskus Reiter KERJ CIC4 4/30
07.02.2015 Kilpailukeskus Reiter KERJ CIC4 3/30
09.02.2015 Kilpailukeskus Reiter KERJ CIC4 2/30
14.02.2015 Kilpailukeskus Reiter KERJ CIC4 3/30
19.02.2015 Shangri-La KERJ CIC3 1/27
22.02.2015 Taikakuun Kartano KERJ CIC3 7/50
23.02.2015 Shangri-La KERJ CIC3 1/27
25.02.2015 Taikakuun Kartano KERJ CIC3 2/50
27.02.2015 Shangri-La KERJ CIC3 5/27
06.03.2015 Zurück KERJ CIC3 2/29
KRJ >> 46 sijoitusta
08.01.2015 Petäjävaara KRJ VaB 1/30
10.01.2015 Mirrormere Stables KRJ VaB 3/30
12.01.2015 Dainty KRJ VaB 5/30
13.01.2015 Dainty KRJ VaB 4/30
13.01.2015 Fiktio KRJ VaB 2/40
14.01.2015 Dainty KRJ VaB 5/30
15.01.2015 Dainty KRJ VaB 1/30
16.01.2015 Dainty KRJ VaB 4/30
19.01.2015 Aida Connemaras KRJ VaB 1/40
19.01.2015 Dainty KRJ VaB 2/30
19.01.2015 Liljalehdon tila KRJ VaB 4/30
20.01.2015 Dainty KRJ VaB 2/30
20.01.2015 Mirrormere Stables KRJ VaB 4/30
21.01.2015 Mirrormere Stables KRJ VaB 2/30
21.01.2015 Yemene KRJ VaB 3/40
21.01.2015 Liljalehdon tila KRJ VaB 3/30
21.01.2015 Fiktio KRJ VaB 2/40
21.01.2015 Muiston Suomenhevoset KRJ VaB 4/40
22.01.2015 Aida Connemaras KRJ VaB 1/40
22.01.2015 Muiston Suomenhevoset KRJ VaB 5/40
22.01.2015 Aida Connemaras KRJ VaB 1/40
23.01.2015 Evenstar Warmbloods KRJ VaB 1/30
23.01.2015 Yemene KRJ VaB 5/40
25.01.2015 Muiston Suomenhevoset KRJ VaB 4/40
26.01.2015 Evenstar Warmbloods KRJ VaB 3/30
26.01.2015 Evenstar Warmbloods KRJ VaB 4/30
27.01.2015 Evenstar Warmbloods KRJ VaB 5/30
27.01.2015 Aida Connemaras KRJ VaB 2/40
27.01.2015 Marvel Ponies KRJ VaB 5/60
27.01.2015 Muiston Suomenhevoset KRJ VaB 6/40
28.01.2015 Marvel Ponies KRJ VaB 4/60
28.01.2015 Evenstar Warmbloods KRJ VaB 5/30
29.01.2015 Evenstar Warmbloods KRJ VaB 3/30
30.01.2015 Evenstar Warmbloods KRJ VaB 2/30
31.01.2015 Marvel Ponies KRJ VaB 2/60
04.02.2015 Vanima KRJ VaB 3/30
08.02.2015 Vanima KRJ VaB 4/30
11.02.2015 al Najya KRJ VaB 3/30
12.02.2015 Vanima KRJ VaB 5/30
05.03.2015 al Najya KRJ VaB 3/40
07.03.2015 al Najya KRJ VaB 1/40
09.03.2015 al Najya KRJ VaB 4/40
09.03.2015 al Najya KRJ VaB 1/40
10.03.2015 al Najya KRJ VaB 6/40
13.03.2015 al Najya KRJ VaB 6/40
14.03.2015 al Najya KRJ VaB 4/40

Päiväkirja & valmennukset

Virtuaalitalli / virtuaalihevonen | a SIM-game stable

Kaikki © Valmarya 2016, ellei toisin mainita. All rights reserved.

Taustakuva © De Vetpan (CC BY 2.0)