i. Arovaar syntyi Velhofenin rajamaillen pikkusiittolaan, jossa myös orivarsat haluttiin tuoda loisteeseen aivan kuin herra Pelckmanin suurta uraa luoneet tammat. Tummanruunikko Aroovar kasvoi 170cm korkeuteen, jota kukaan ei olisi uskonut nähdessään ruipelon orivarsan. Aroovar esittelikin jo nuorena upeita koululiikkeitä ja hyväksyttiin 3-vuotiaana kwpn-kantakirjaan. Oria käytwttiin paljon ennen se tulevaa kisamenestystä. Ori etenin hyvin ikäluokkansa mukaisesti aina GP-tason kouluhaiksi. Pääuransa jälkeen se myytiin nuorelle aloittelijalle, jonka kanssa pari menestyi aina PSG-luokkiin saakka. Aroovar lopetettiin valitettavasti 19-vuotiaana suolikertymän vuoki.

ii. Aroynor oli isäänsä hieman suurempi, 173cm korkea, mustanruunikko. Arnoynor oli hyvin kovapäinen ori, joskin omistajansa herra Pelckmanin yhtä suuri itsepäisyys palkittiin ja Aroyvar kouluttautui lopulta tasolle Int I, jossa sitä kisautti Pelckmannin kokemusta kaipaavat uudet ratsuttajatähdet. Iän myötä ori lempeytyi ja tammanomistajatkin kiinnostuivat isoliikkeisestä tummasta urhosta.Varsoille ori periytti näyttäviä liikkeitä ja osaksi hiemam kovapäivästä luonnetta.

ie. Halywalyn bli sellainen laadukkaampi harrasyeratsu rikkaan Joyalin Thiuyvertin omistuksessa. Joyaline kasvatti varsan pienestä saakka ja heillä oli hyvin tärkeä suhde keskenään. Ratsukko eteni hitaasti mutta varmasti ja vasta 15-vuotiaana ratsukko starttasi ekan GP-luokkansa.Tamma varsoi pitkin kisauraa neljästi, periyttäen hellää luonnetta ja liidokkaita liikkeitä.

e. Ambershaper muistuttaa rakenteeltaan kovin emäänsä Xyrfineä. Tamma tuli Pohjois-Hollanin Siittola Xyristä. Siittola panostaa hyvin toimiviin kilpahevosiin ja sellainen Abershaper ja itse Xyrfinekin on. Tamma on sellainen kaikki käy -tyyppinen kilttiluontoinen ja yritteliäis työtoveri. Se eteni hurjaa vauhtia koulutuksessa ja kisasi jopa int II -tasolla. 170cm korkea ruunikonkimo tamma lopetettiin 21-vuotiaana vanhuuden vaivojen vuoksi. Tammasta jäi kaksi varsaa samasta isäorista, joista molemmista tuli kilttejä kisahevosia.

ei. Gaerneak kuoli vain 9-vuotiaana valitettavaan vuohisluun murtumaan. Murtuma ei parantunut leikkauksesta huolimatta, joten ori laskettiin virhreemmille niityille. 168 korkea ruunikonkimo ori kerkesi kuitenkin kilpailla Vaativa A-luokissa hienoilla prosenteilla sai tammanomistajien kiinnostuksen. Kymmenet pikku-G:t helpottivat omiatajan surua, sillä niissä näkyi oriin upea liike ja luonne.

ee. Xyrdiana oli Siittola Xyrin tykkitammoja. Luonteeltaan se oli yleisti kiltti, mutta ilmaisi mielipiteensä hyvin voimmakkaasti. Herkällä tiimillä tamma pääsi kuitenkin oikeuksiinsa ja esiteli koululiikkeitä aina tasolla PSG. Tamma varsoi kuudesti, ollen Xyrien tehokkain äititamma. Varsoista kasvoi kipakoita,mutta hyvin liikkuvia kouluratsuja jopa maailmanluokkiin.

22.04.2016 >> Ensimmäinen koulusijoitus GP-luokasta (329 sanaa, kirjoittanut omistaja)
Pitkän treenin jälkeen oli Amin aika lähteä meidän mukaan Jadessa Warmbloodsin koulukisaviikolle. Ensimmäinen päivä meni vähän mönkään, sillä en varannut verryttelyyn tarpeeksi aikaa, koska virhearvioin kuinka nopeasti luokka etenisi. Seuraavana päivänä ilmoitinkin oriin myös toiseen GP-luokkaan. Hätäpäissäni opiskelin uuden ohjelman vanhan lisäksi ja toivoin etten sekoittaisi näitä kahta.

Tänään Ami olikin jo paljon rennompi. Oli toisaalta ensimmäinen kerta, kun olimme näin isoissa kisoissa ja pitkällä matkalla. Ehkä eilinen oli osaksi sen syytä. Tänäaamuna Amin groomi oli myös kävelyttänyt sitä reilusti enemmän. Toiveikkaana siis lähdin kohti verryttelykenttää, kerraten radat vielä mielessäni.

Verryttelyssä Ami ei juurikaan välittänyt muista hevosista ja olin onnellinen. Yleensä se on Amin heikoin kohta - tammaväki on vain niin kovin houkuttelevaa... Ratsastin aluksi rentoa kevyttä ravia, josta otin suoraan reilua laukkaa ympäri kenttää. Pienen kävelytauon jälkeen ratsastin muutamia kohtia ensimmäisestä ohjelmasta, jotka olivat meille vaikeimmat. Piaffesta reilumpaan liikkeeseen Ami lähtee joskus nimittäin liian hitaasti...

Annoin orin kävellä reilusti ennen omaa vuoroaan. Nyt olin tyytyväinen verryttelyyn ja sain vielä hetken tsempata omaa mieltäni. Sitten oli meidän vuoro. Ravailin kouluaitojen ympäri, nostaen laukan, laukassa lähestyen tuomaristoa. Pysähdys oli täydellinen tasajaloille ja tunsin, että nyt me mennään ja näytetään Amin kanssa! Loppuradasta en juuri muistakkaan muuta, kuin että se oli parasta Amia, mitä olen vielä tähän päivään kokenut! Enkä minä ollut ainoa, joka niin ajatteli - luokan loputtua olimme yhä sijalla 4/30.

Mietinkin, että peruisinko osallistumiseni toiseen luokkaan. Toisaalta Ami tuntui vielä aika freesiltä ja en halunnut oman radanpänttäyksen menevän hukkaan. Luokka alkoi myös melko pian edellisen jälkeen, joten kävin kisa-alueen ympäri kävelemässä ja palasin verryttelyyn vielä tekemään nopean "tarkistuksen".

Toinen rata meni yhtä hienosti, nyt jopa piaffesta eteenpäin lähtö sujui entistä paremmin. Yritin kaikkeni pitää tunteeni kurissa, olisin vain halunnut lopettaa kesken ja kehua oria maasta taivaisiin! Tsemppaus kuitenkin palkittiin, sillä tämän luokan lopuksi sijamme oli 3/30 ja prosentit 83,750%! Tämä oli paras tulos ikinä meille, tasosta riippumatta. Ratsastin pitkän jäähdyttelyn ja kävelin vielä alueen ympäri, jotta maitohapot eivät pääsisi iskemään, sillä huomenna olisi myöskin sopiva luokka Amille...

10.01.2014 >> Eläinlääkärivisiitti kotona (118 sanaa, kirjoittanut omistaja)
Sain Amille yllättävän pian paikallisen eläinlääkärin kotikäynnin, jolla oli kuljetettavat masiinat käytössä. Rauhoitimme oritallin tyhjemmän päädyn kuvaukselle ja tutkimukselle. Orikin sai kevyen rauhoituksen, että ei heiluisi kuvia otettaessa...

Olin itse eläinlääkärin kanssa ja Ami käyttäytyi hienosti. Pieni rauhoittava ei tuntunut kyllä vaikuttavan siihen sitten pätkääkään - tämä pitäisi muistaa jatkossa. Röntgenkuvat saimme vaivatta, eikä niskan alueella näkynyt mitään poikkeavaa. Sama juttu ultratessa.

Diagnoosi siis oli, että meillä nyt on vain todella herkkä oripoika... Toisaalta olin huojentunut, mutta toisaalta ärsytti sinänsä "turha" rahanmeno. Kiitin eläinlääkäriä pikaisesta ajasta ja sovimme pari tulevaa tsekkausta muille hevosille. Etsin Amille kuonokopan varmuuden vuoksi ja laitoin sen karsinaansa odottelemaan. Halusin varmistua, ettei rauhoittava vaikuttaisi tavallista myöhemmin ja ori tukehtuisi heinänrippeisiin, joita karsinaan oli siltä jäänyt...

01.01.2014 >> Amin ensimmäinen ratsastus uudessa kodissa (441 sanaa, kirjoittanut omistaja)
Melissa oli varustanut minulle Amin valmiiksi ja seisoi sen kanssa kentällä odottaen. Ami oli nähnyt viereisessä tarhassa erittäin viehättävän tamman (hänen mielestään), eikä Melissa tohtinut komentaa oria liikkumaan. "Oli se ihan kiva hoitaa, sellainen herrasmies. Mutta niskastaan se oli tosi herkkä, pitäisiköhän se tsekkautaa elukkalääkärillä?" Melissa raportoi Amin ensimmäisen varustuksen ratsastukseen. Sanoin, että katsellaan ja kapusin jakkaralta oriin selkään. Ami odotti niin kauan paikoillaan, kunnes annoin pienen puristuksen pohkeella, jolloin se lähti nätisti kävelemään.

Ami keskittyi vieläkin tarhaavaan tammaan, mutta kun otin ohjat tuntumalle, ei se enää kuikuillut muualle ja korvat kääntyivät rennosti taaksepäin - minua kuuntelemaan. Tänään en aikonut kokeilla mitään vaativaa, halusin vain, että ori saa rennosti liikkua kaikissa askellajeissa. Kun olimme jotenkin tulleet tutuiksi käynnissä, pyysin orin raviin. Vaikka olin nähnyt videolta Amin ison ravin, silti yllätyin kuinka suuri se oli. Keventäessä minulla ei ollut ongelmia, mutta kun myöhemmin istuin hetken harjoitusravissa, sain huomata, että joutuisin jatkossa käymään salilla - miten muuten voisin esittää tämän upean oriin vaativissa luokissa ilman, että minua naurettaisiin ulos...

Ravailin ympyröillä, hieman kooten ravia siirtyessä volteille. Ami tuntui melko hyvältä molempiin suuntiin ja muutenkin rennolta. Olin hieman huolissani, että pitkän matkan jälkeen se voisi olla jumissa. Seuraavaksi siirsin ratsuni laukkaan ja laukkasin vain kenttää ympäri nautttien ihanasta keinuhevoslaukasta. Ami käytti hienosti kehoaan, vaikken pyytänyt sitä juurikaan nostamaan etuosaansa tai polkemaan takaosalla kehon alle. Tältäkö oikein jalostettu hevonen tuntui? Vai oliko se vain paremmin koulutettu kuin omani? Vaihdoin suuntaa tekemällä koko rata leikkaa - keskellä laukanvaihto askeleessa. Ami suoritti vaihdon kuuliaisesti ja puhtaasti. Annoin sille vähän ohjaa, ja se lähtikin kivasti venyttämään itseään laukaten silti rennosti.

Laukkojen jälkeen annoin oriille käyntitauon. Tarhassa käyskentelevä tamma ei enää kiinnostanut, nyt ori oli täysin työmoodissa. Keräsin ohjat käteen ja ratsastin hieman väistöjä - ensin käynnissä, sitten ravissa. Ami oli opetettu, että väistö pidetään kunnes tulee uusi apu, eli joka askelta ei tarvinnut ratsastaa. Itse olen omani opettanut vähän liian paljon ratsastettaviksi, joten yllätyin, kun ori vain väisti ja väisti, vaikka ajattelin jo suoristusta. Molempia suuntia tasaisesti treenattua annoin oriille pitempää ohjaa ja annoin sen hölkkäillä sellaisessa muodossa, jossa se tunsi itsensä parhaaksi. Ori lähtikin heti venyttämään ylälinjaansa, mutta pysyi silti kuulolla. Olin niin onnellinen, ettei ainakaan vielä tarvinnut pelätä, että ratsu häviäisi alta, kun antaa vähän ohjaa...

Loppukäynnit kävimme kävelemässä tallialueemme ympäri menevällä laukkaradalla ja ori palasi "orimoodiin", huutaen välillä tammoille. No, se oli työskennellyt hienosti, huutakoot jos se tuntuu hyvältä. Varailin samalla luottoeläinlääkäriltäni aikaa, jotta orin niska kuvattaisiin, ettei siellä nyt olisi mitään tulevaa käyttöä haittaavaa, vaikka ostotarkastuksessa ei mitään ollut ilmennyt. Oritallin pihassa Melissa odotti seuraavan ratsuni kanssa, vaihdoimme pari sanaa ja hevoset. Katselin hetken Amin perään, Melissan taluttaessa sitä talliin ja olin onneissani, että uskalsin ostaa tuon koulupelin.