Valmarya

Gisilmere

akhaltekinhevonen tamma, punarautias 158cm

rekisteri no. VH15-001-0019 syntynyt 03.10.2013 Suomi 3v 23.02.2014 / 8v 22.10.2014 / 13v 17.01.2016 omistaja Launi (VRL-12379) kasvattanut Valmarya koulupainote, ko VaB, re 90cm, ke tutustumisluokka

KRJ-II marraskuun 2023 tilaisuudessa pistein 4,5 + 40 + 22 + 21 + 11 = 98,5p
KERJ-I helmikuun 2024 tilaisuudessa pistein 6 + 40 + 25 + 16 + 13 = 100p

Luonne

Jos minulla on niitä salaisia lempiheppoja, niin Gisil on sellainen. Gisil osaa ilmaista mielipiteensä, mutta sitten toisaalta se on valmis tekemään yhteistyössä hyvinkin vaikeita asioita. Laumassa Gisil on yleensä se turvallinen pomo, joka pitää huolen, että hänen valtakunnassaan on kaikki hyvin. Ja jos heinää ei ole, huutaa Gisil kuin jotain kuolemanvakavaa olisi tapahtumassa.

Hoitotoimenpiteet on Gisilin kanssa helppoja, se tykkää harjauksesta, kunhan muistaa sen hieman herkän sään, ellei sitten halua Gisililtä SUURTA ravistelukohtausta ja hätäraaputuksia alueelta. Satulan saa selkään laittaa vaikka väärinpäin, Gisiliä ei kiinnosta, kunhan nyt silleen ei ratsastamaan lähdetä. Muutenkin, Gisilin kanssa saa tehdä kaikenlaista hupsua, kunhan muistaa sen omat pienet erikoisuudet, kuten se kutiava säkä.

Ratsastaessa Gisil vaatii hyvin tarkat, tietynlaiset avut, joihin se on tottunut. Muuten tamma heittää ihan höpöilyksi ja leikkii kuin mitäkin villihevosta. Sille ei voikaan vaihdella ratsastajaa ihan noin vain jatkuvasti. Tutulla kuskilla Gisil liikkuu kuitenkin helposti oikeinpäin ja ponnistelee hieman ekstraa, jolloin toisinaan sitä saa hieman pyytää himmailemaan. Gisil tykkää esittää etenkin askeleiden lisäyksiä, joista se myös tuomareilta saa hyvät pisteet. Laukanvaihdot sen sijaan ovat Gisilille vaikeita ilman estettä tai puomia ja se saattaa kompuroida, suuresta harjoittelusta huolimatta.

Esteillä Gisil on innokas, mutta järkevä. Jos ihminen tuo sen mahdottomaan paikkaan hypätä, ketteränä tammana se vain juoksee ohi. Tarkalla ratsastuksella tämä on kuitenkin vältettävissä ja Gisilin ketteryys usein auttaa puomien pysymisessä tolpissa ja ajastakin sen kanssa on helppo nipistää jopa sekunteja, kun se kääntyy kuin kolikon päällä. Maastoesteillä Gisil on hieman varovaisempi ja epäilevä, joten tutun ratsastajan tuki ja kannustus on tärkeää, jotta esteiden yli mennään kunnialla ja maaliin päästään. Ehdoton plussa kuitenkin on, ettei Gisil tunnu pelkäävän mitään. Paitsi siis sitä että heinä loppuu.

Matkaajana Gisil on oikein järkevä ja turhia draamoja välttävä. Heinää vaan tamman nenän eteen ja Gisil menee niin traileriin, kuin isompaankin hevosautoon. Kisapaikoilla se ei kuitenkaan siedä vieraita tammoja, joten punainen rusetti hännässä on pakollinen. Verryttelyissä kannattaakin muistaa tämä myös itse, eikä luottaa muiden kohteliaisuuteen, sillä tamma kun hermostuu, on se vaikea saada takaisin rennoksi ja järkeväksi työtoveriksi.

Sukutaulu

Jälkeläiset

rotu & skp	nimi	isä / emä
at t.	Galamere syntynyt 01.01.2015	DD Ylgamak Burgut
at o.	Gaharmere syntynyt 08.06.2015	DD Gongur Jady
at o.	Gadym-owaz syntynyt 20.01.2022	Ptolemei DAWA

Kilpailut

Päiväkirjat

16.10.2023 Syysmaastoilua 375 sanaa, kirjoittanut VRL-14355

Punarautias tamma käänsi päänsä katsoakseen, mitä minulla oli kädessä. "Ei pölyharjaa kummempaa,” sanoin tammalle ääneen, ja näytin sille kädessäni olevaa harjaa. Gisil hinkkasi leikkisästi turpaansa siihen, jonka johdosta harja lipsahti kädestäni turvekarsinan pohjalle. “Noniin.” naurahdin, ja kumarruin nostamaan harjaa ylös.

Vaikka minulla ja Gisilillä ei ollut yhteistä historiaa kulunutta puolta tuntia pidempään, pidin siitä - se oli utelias ja eloisa hevonen, joka kuitenkin ymmärsi ihmisen oman tilan eikä ängennyt liian lähelle. Puhalsin harjasta suurimmat turpeen jäämät pois, ja heitin harjan tamman harjapussiin saadakseni molemmat kädet vapaaksi sen rapsuttelua varten. Aika ja paikka tuntui hiljalleen katoavan, kun rapsuttelin tammaa sen nuokkuessa puoliunessa. Siinä me seistiin, minä ja Gisil samalla kun aika ja ajatukset ajoi ohitsemme.

Yht’äkkiä Gisilin polvet notkahtivat ja puoliummessa olleet silmät räpsähtivät auki. Säpsähdin Gisilin ravistusreaktiota itsekin, ja katsoin silmät ymmyrkäisenä kun tamma venytti kaulaansa raastaakseen hampaillansa kylkeään. “Mikä nyt?” kysyin tammalta, ja ryhdyin rapsuttamaan sitä pitkillä akryylikynsilläni. “Osuitko sen vilunappiin?” naisääni kysyi karsinan ulkopuolelta. “Jos sen säkään osuu, se saa aina kauhean ravistuskohtauksen ja sitten sitä pitää raapia sään alueelta.” naisääni jatkoi samalla, kun raavin tammaa vimmatusti.

“Hupsu tyttö.” sain vihdoin sanottua, kun Gisil suoristi kaulansa näyttääkseen, että tilanne oli mennyt suurimmilta osin ohi. “Vai vilunappi.” sanoin ja naurahdin ääneen. Tilanne tuntui oudolta, mutta se oli tavallaan aika huvittava. En ollut nähnyt vastaavaa reaktiota koskaan aikaisemmin.

Kun olin harjannut Gisilin, satuloin sen lähteäkseni muiden tallilaisten mukana maastoon. Meidän oli määrä mennä tunnin, ehkä puolentoista tunnin pituinen lenkki ja nauttia syksyn ensimmäisistä tuulisista päivistä. Gisilin vakuutettiin olevan ihan kelpo ratsu, joka ei turhia säikkyisi, joten lähdin matkaan varsin luottavaisin mielin.

Maastossa pidimme Gisilin kanssa perää; se eteni muiden hevosten perässä niiden tahtia, enkä juuri tarvinnut kaasua, jarrua tai rattia. Paitsi sen yhden kerran, kun nostimme ensikertaa laukan ja Gisil oli sadasosasekunnin sitä mieltä, että se on vihdoin villi ja vapaa villihevonen ja se otti pienen koikkaloikan innostuksissaan. Ei se mitään suurta ollut, jonkinlainen pieni pukki yhdistettynä jalkojen sotkeutumiseen, mutta oli kuitenkin. Gisil kuitenkin malttoi pysyä housuissaan, ja laukkasuoran lopussa se jo rentotui ja tyytyi siihen kohtaloon, että se joutaisi vielä lenkin päätteeksi kotitallilleen Valmaryaan ikuisen vapauden sijaan.

Tallille takaisin saavuttuamme huuhtelin tamman pikaisesti pesukarsinassa, jonka jälkeen heitin sille villaloimen päälle. “Kiitos tästä päivästä, oot mahtava.” hymähdin päivän ratsulleni, ja ojensin sille kevyttoppaliivini taskusta porkkanan palan.