akhaltekinhevonen tamma, musta sabino 159cm
rekisteri no. VH16-001-0359 syntynyt 25.08.2016 NZ omistaja Launi (VRL-12379) koulupainotus, ko VaB, re 100cm, ke helppo |
Ruu, ah Ruu. Tamma on niin kaunis, mutta myös viisas. Sen kanssa on aina ilo tehdä töitä ja sen voi antaa myös kokemattomallekin tekijälle. Jos tammalta ei pyydä mitään erikoista, jää se haaveilemaan paikoilleen ja rohkeana rouvana ei se turhia säikykkään äkkinäisten äänien tai liikkeiden tapahtuessa.
Ruu rakastaa harjailua ja rapsuttelua. Jos sillä on harjantynkä, eikä sitä ole rodulle tyypillisesti leikattu pois, on harjan tyven rapsuttelu parasta ikinä. Jalkojen nostelu ei tuota noviisillekkaan ongelmaa, eikä myöskään varustaminen. Ruu on kuitenkin herkkä päästään, eikä siedä puristusta yhtään, joten turparemmejä on joko käytettävä mahdollisimman vähän tai esimerkiksi kisasääntöjen vaatiessa on remmit jätettävä todella löysälle.
Ratsastaessa tamma on vähän taipuvainen haaveilemaan, ellei kuski osaa tai uskalla pyytää siltä enemmän. Reippaasti ratsastaessa saa esiin tamman irtonaiset liitoaskeleeet, jotka ovat silmälle karkkia. Esteillä tamma ei ole niin lahjakas, mutta suoriutuu radoista metriin asti varmasti. Rohkealle ja rennolle tammalle ei maastoilu tai maastoesteet tuota ongelmaa, se jopa innostuu hieman maastoesteillä, pysyen kuitenkin tavalleen mukaisesti varovaisena jaloistaan.
Ruu on on unelma tien päällä. Se vain chillailee autossa tai trailerissa ja se varmaan sitoisi itsensä kiinni, jos sen turpa vain siihen taipuisi. Tamman voikin lähettää vain kävelemään itse paikalleen, jossa se kuuliaisena odottaa. Myös kisapaikoilla Ruun kanssa ei tule ongelmia, se ei välitä riitaa kyntävistä naapureista tai panikoivista hevosista ympärillään. Joskus se jopa huokaa nähdessään höpöileviä hevosia, liekö miettii että mitä nuokin nyt suotta höyryävät.
Krevlik Rewa KTK-II at, 158cm rnvkk |
ii. AR Mihail Depel at, 157cm rnvkk |
iii. Sergey evm at |
iie. Shekera evm at | ||
ie. Krasivyj Cvetok at, 159cm rn |
iei. Valerik evm at | |
iee. Waktsina evm at | ||
Anyamere KRJ-II, ERJ-II, KERJ-II at, 162cm m sabino |
ei. Azario ERJ-I, KERJ-III, YLA3 at, 156cm m |
eii. Azranu evm at |
eie. Ikindi evm at | ||
ee. Annagül KRJ-II, ERJ-II, KERJ-II at, 156cm m sabino |
eei. Rusÿa evm at | |
eee. Anisa evm at |
rotu & skp | nimi | isä |
---|---|---|
at t. | Valmaryan Azatlyk
syntynyt 08.08.2022 |
Herring Takdyr |
14.10.2023 Nessinjärven kilpailukeskus KRJ HeD 4/29 15.10.2023 Nessinjärven kilpailukeskus KRJ HeD 3/29 15.10.2023 Nessinjärven kilpailukeskus KRJ HeD 5/29 17.10.2023 Nessinjärven kilpailukeskus KRJ HeD 2/29 18.10.2023 Nessinjärven kilpailukeskus KRJ HeD 1/29 22.10.2023 Nessinjärven kilpailukeskus KRJ HeD 1/29 22.10.2023 Nessinjärven kilpailukeskus KRJ HeD 2/29 24.10.2023 Nessinjärven kilpailukeskus KRJ HeD 2/29 25.10.2023 Nessinjärven kilpailukeskus KRJ HeD 5/29 29.10.2023 Nessinjärven kilpailukeskus KRJ HeD 1/29 11.07.2022 KK Bailador KRJ VaB 9/82 06.08.2022 Valmarya KRJ HeA 1/30 02.09.2022 Valmarya KRJ VaB 3/22 02.09.2022 Valmarya KRJ VaB 2/22 03.09.2022 Valmarya KRJ VaB 1/22 03.09.2022 Valmarya KRJ VaB 4/22 05.09.2022 Valmarya KRJ VaB 1/22 06.09.2022 Valmarya KRJ VaB 4/22 06.09.2022 Valmarya KRJ VaB 4/22 08.09.2022 Valmarya KRJ VaB 2/22 |
10.09.2022 Valmarya KRJ VaB 2/22 01.10.2022 Valmarya KRJ VaB 2/30 02.10.2022 Valmarya KRJ VaB 3/30 04.10.2022 Valmarya KRJ VaB 2/30 05.10.2022 Valmarya KRJ VaB 2/30 24.06.2023 Pyökkipolku KRJ HeA 10/100 25.06.2023 Pyökkipolku KRJ HeA 6/100 26.06.2023 Pyökkipolku KRJ HeA 10/100 30.06.2023 Pyökkipolku KRJ HeA 10/100 07.07.2023 Nessinjärven kilpailukeskus KRJ VaB 3/42 09.07.2023 Nessinjärven kilpailukeskus KRJ VaB 1/42 10.07.2023 Nessinjärven kilpailukeskus KRJ VaB 6/42 01.04.2024 Tigrishellir KRJ VaB 3/50 04.04.2024 Tigrishellir KRJ VaB 2/42 05.04.2024 Tigrishellir KRJ VaB 2/42 11.05.2024 Nessinjärven kilpailukeskus KRJ VaB 1/50 28.05.2024 Nessinjärven kilpailukeskus KRJ VaB 5/50 28.05.2024 Nessinjärven kilpailukeskus KRJ VaB 1/50 29.05.2024 Nessinjärven kilpailukeskus KRJ VaB 2/50 30.05.2024 Nessinjärven kilpailukeskus KRJ VaB 7/50 |
20.10.2016 Käpykylän Suomenhevoset ERJ 100cm 1/12 05.05.2022 Valmarya ERJ 100cm 3/28 07.05.2022 Valmarya ERJ 100cm 5/28 07.05.2022 Valmarya ERJ 100cm 1/28 11.05.2022 Valmarya ERJ 100cm 3/28 12.05.2022 Adina ERJ 90cm 2/46 13.05.2022 Valmarya ERJ 100cm 4/28 04.06.2022 Hiivurin Suomenhevoset ERJ 100cm 5/60 04.06.2022 Hiivurin Suomenhevoset ERJ 90cm 6/60 04.06.2022 Hiivurin Suomenhevoset ERJ 100cm 7/60 08.06.2022 Hiivurin Suomenhevoset ERJ 90cm 2/60 10.06.2022 Hiivurin Suomenhevoset ERJ 90cm 6/60 11.06.2022 Hiivurin Suomenhevoset ERJ 100cm 3/60 11.06.2022 Hiivurin Suomenhevoset ERJ 100cm 7/60 12.06.2022 Hiivurin Suomenhevoset ERJ 90cm 2/60 14.06.2022 Hiivurin Suomenhevoset ERJ 100cm 3/60 15.06.2022 Hiivurin Suomenhevoset ERJ 90cm 6/60 16.06.2022 Hiivurin Suomenhevoset ERJ 100cm 4/60 17.06.2022 Hiivurin Suomenhevoset ERJ 90cm 7/60 17.06.2022 Hiivurin Suomenhevoset ERJ 90cm 4/60 |
21.06.2022 Hiivurin Suomenhevoset ERJ 90cm 4/60 23.06.2022 Hiivurin Suomenhevoset ERJ 90cm 1/60 24.06.2022 Hiivurin Suomenhevoset ERJ 90cm 1/60 30.06.2022 Hiivurin Suomenhevoset ERJ 100cm 2/60 01.07.2022 Kilpailukeskus Lupin ERJ 100cm 5/50 06.07.2022 Kilpailukeskus Lupin ERJ 100cm 7/50 08.07.2022 Kilpailukeskus Lupin ERJ 90cm 6/79 09.07.2022 Kilpailukeskus Lupin ERJ 90cm 2/79 17.07.2022 KK Bailador ERJ 100cm 3/82 18.07.2022 Aarniometsä ERJ 100cm 1/30 18.07.2022 KK Bailador ERJ 100cm 3/82 20.07.2022 Aarniometsä ERJ 100cm 1/30 20.07.2022 KK Bailador ERJ 100cm 2/82 01.08.2022 Couture Sporthorses ERJ 100cm 4/30 02.08.2022 Couture Sporthorses ERJ 100cm 5/30 03.08.2022 Couture Sporthorses ERJ 100cm 3/30 04.08.2022 Couture Sporthorses ERJ 100cm 3/30 05.08.2022 Hiivurin Suomenhevoset ERJ 100cm 4/60 05.08.2022 Couture Sporthorses ERJ 100cm 4/30 06.08.2022 Couture Sporthorses ERJ 100cm 5/30 |
01.04.2022 Veräjä KERJ tutustumis 2/27 03.04.2022 Veräjä KERJ tutustumis 2/27 04.04.2022 Veräjä KERJ tutustumis 1/27 10.04.2022 Veräjä KERJ tutustumis 2/27 14.04.2022 Veräjä KERJ tutustumis 2/27 17.04.2022 Veräjä KERJ tutustumis 4/27 19.04.2022 Veräjä KERJ tutustumis 1/27 20.04.2022 Veräjä KERJ tutustumis 3/27 31.03.2022 Haltiasalo KERJ-Cup Helppo 3/107 26.04.2022 Valmarya KERJ helppo 3/62 02.05.2022 Adina KERJ helppo 3/18 03.06.2022 Nessinjärven kilpailukeskus KERJ helppo 4/30 05.05.2022 Hiivurin Suomenhevoset KERJ helppo 7/60 13.05.2022 Hiivurin Suomenhevoset KERJ helppo 5/60 16.06.2022 Hiivurin Suomenhevoset KERJ helppo 5/60 20.06.2022 Hiivurin Suomenhevoset KERJ helppo 2/60 28.06.2022 Nessinjärven kilpailukeskus KERJ helppo 1/30 01.07.2022 Kilpailukeskus Lupin KERJ helppo 6/50 06.07.2022 Kilpailukeskus Lupin KERJ helppo 1/50 11.07.2022 KK Bailador KERJ helppo 3/54 12.07.2022 Tuoninen KERJ helppo 3/30 13.07.2022 Tuoninen KERJ helppo 2/30 14.07.2022 Tuoninen KERJ helppo 2/30 17.07.2022 KK Bailador KERJ helppo 3/54 18.07.2022 Kilpailukeskus Lupin KERJ helppo 1/50 19.07.2022 Kilpailukeskus Lupin KERJ helppo 5/50 21.07.2022 Kilpailukeskus Lupin KERJ helppo 2/50 |
25.07.2022 Valmarya KERJ helppo 5/53 29.07.2022 Valmarya KERJ helppo 6/53 22.08.2022 Kaihovaara KERJ helppo 4/40 24.08.2022 Kaihovaara KERJ helppo 5/40 17.08.2022 Kaihovaara KERJ Helppo 5/30 28.08.2022 Valmarya KERJ tutustumis 1/41 29.08.2022 Kaihovaara KERJ Helppo 5/30 02.09.2022 Valmarya KERJ tutustumis 3/29 05.09.2022 Valmarya KERJ tutustumis 3/29 15.09.2022 Mäntykatve KERJ harraste 4/23 18.09.2022 Mäntykatve KERJ harraste 3/23 26.09.2022 Valmarya KERJ tutustumis 2/40 27.09.2022 Valmarya KERJ tutustumis 2/40 28.09.2022 Valmarya KERJ tutustumis 1/40 01.10.2022 Kaihovaara KERJ Helppo 5/30 03.10.2022 Liljegård KERJ harraste 1/30 04.10.2022 Liljegård KERJ harraste 3/30 07.10.2022 Liljegård KERJ harraste 5/30 09.10.2022 Liljegård KERJ harraste 3/30 10.10.2022 Liljegård KERJ harraste 2/30 11.10.2022 Liljegård KERJ harraste 4/30 18.10.2022 Liljegård KERJ harraste 1/30 20.10.2022 Liljegård KERJ harraste 3/30 23.10.2022 Kaihovaara KERJ Helppo 1/30 24.10.2022 Liljegård KERJ harraste 1/30 25.10.2022 Kaihovaara KERJ Helppo 3/30 28.10.2022 Kaihovaara KERJ Helppo 5/30 |
Ruu odotti minua tarhassa portilla, kun menin hakemaan tammaa sisälle. Alunalkaen tammalla piti olla tänään vapaapäivä, mutta pienien kommelluksien jälkeen minulla olikin ”ylimääräistä” aikaa, joten päätin ottaa tamman juoksutukseen. Ei liike nuorelle hevoselle ikinä olisi pahaksi. Etenkään kun Ruulla ei ollut vielä sopivaa tarhakaveria, niin tarhailukin olisi vain paikallaan seisomista...
Harjasin tamman reippaasti, mutta huolellisesti ja puin sille suitset ja nappasin selänpidentäjän olalle mukaan. Kävelimme juoksutusympyrään ”maisematietä” eli tallin takaa olevan pienen metsäpolkureitin kautta. Polulta kävelyä kertyi sen verran, että juoksutusypyrässä selänpidentäjän puettuani pyysin Ruun suoraan ympyrällä ravaamaan. Tamma vaikutti tyytyväiseltä ja ravaili reippaasti. Vaihdoin muutamaan kertaan suuntaa ja Ruu nosti aina ravin pienen pienestä raipanliikkeestä. Miten helppo nuorukainen se olikaan! Tässä välissä tamma sai kävellä hetken, niin laiskasti kuin itse halusi. Tai no ei Ruu laiska ole, mutta jos siltä ei pyydä mitään, niin se jää mieluiten haaveilemaan ja kävelee niin kamalan hitaasti...
Lopuksi pyysin tammaa vielä laukkaamaan jokusen kierroksen kumpaankin suuntaan ja sen jälkeen ravia lisää. Tamman kunto oli hyvin kasvanut, sillä se ei puuskuttanut yhtään. Vielä kuukausi sitten vastaavanlainen juoksutus olisi saanut sen puuskuttamaan ja hikoilemaan itsensä läpimäräksi! Kehuin neitokaista, kun se oli taas niin kiltti ja pyysin sen käyntiin ja pysähtymään. Taputtelin tammaa pitkän tovin, kunnes oli aika lähteä takaisin talliin. Loppukävelyt kävimme tekemässä ”maisemareitin maisemareitillä”, eli tulomatkan polulta poikkesimme toiselle polulle, joka vei läheiselle pellolle, jossa oli meidän maastoesterata. Siellä kävimme kävellen ihmettelemässä muutamia esteitä pikaisesti ohi kulkien. Mielelläni olisin näyttänyt esteitä nuorelle Ruulle kauemminkin, mutta kello tikitti ja pian minun piti olla jo seuraavan hevosen selässä... Kiiruhdin tallin pihaan, jossa Piksu oli satuloituna valmiina kävelemässä Natalian kanssa.